Meillä oli oikein mukava miniloma. Pääsin hyvin irti arkisista ajatuksista ja mieli sai hetken levätä. Kotiin paluu olikin sitten kaikkea muuta kuin pehmeä sillä Mikkelin pohjoispuolella oli sattunut sunnuntai-iltapäivänä kolari joka sumputti aina Heinolaan saakka! Olipa kiva matkailla 15 km tuntivauhtia yli puolitoista tuntia. Onneksi Iita oli niin umpi väsynyt että se vaan nukkui. Se ei paljon reissussa malttanut nukkua, kun koko ajan oli jännää ohjelmaa. Miten ihanaa siitä olikaan, kun sai juosta ihan omassa tahdissa ulos ja sisälle. Oman pihan kaipuu ei ainakaan laimentunut tuolla käydessä. Lauantaina avasimme grillikauden auringonpaisteessa ja kyllä siinä säässä kelpasikin grillata.
Niinkuin etukäteen ounastelinkin Iita eli prinsessan elämää neljä päivää. Voi vitsi niitä kaikkia haleja, rapsutuksia ja silityksiä nameista ja herkuista puhumattakaan. Nyt olikin sitten karu paluu arkeen, kun keittiössä ei namiautomaatti enää aukeakaan, kun istuu nättinä vieressä. Illalla kävimme agiliitämässä vaikkei siinä kahdeksan koiran ryhmässä kyllä paljon ehdi harkkaamaan. Petrus sanoi, että minä en siellä kunnolla edes keskity tekemiseen kunhan vaan menen. Hyvin paljon mahdollista kyllä, sillä koko ajan on siellä sellainen olo että on jo toisen vuoro enkä sitten keskity kunnolla omaan tekemiseen. Vaikka tällä kerralla minun ja Iitan treeniaika jäi kyllä lyhimmäksi...Tosin ollaan me varmasti välillä viety enitenkin aikaa, kun Iita saa hurjimuskohtauksen = itse sössin ja sillä palaa pinna. Tänäänkin se meni tosi hienosti, kun minä olin oikeassa paikassa kädet oikeaan suuntaan ja vielä oikeaan aikaankin. Peiliinhän tässä saa katsella kun Iita kimmastuu.. Kontaktit se teki tosi hienosti mihin olin erityisen tyytyväinen ja toinen juttu mitä jaksan joka kerta ihastella on sen minimaalisen pienet kaarrokset tiukoissa käännöksissä. Tänäänkin se teki niin pientä ja nättiä käännöstä, kun harjoittelimme esteen takaa menoa, että. Yhdelläkin esteellä mihin juostiin satasta ja joka piti hypätä takaa se teki ihan siivekettä hipovan kaarroksen ja mulle tuli taas älytön kiire, kun en arvannut sen ihan niin pientä käännöstä tekevän. Hyvä kuitenkin niin! Onhan se niin, että Ferraria on helpompi jarruttaa kuin kiihdyttää Ladaa. Luulen, että tulevaisuudessa voisi ottaa päähän hidas koira, nyt ei ainakaan ole sitä ongelmaa. Huomaattekos, kuvittelen ehkä tulevaisuudessa jotain osaavani tämän valkoisen Ferrarini kanssa ja ehkä asettaa jotain tavoitteitakin ;P
En ole vieläkään saanut ladattua kamerastani Iitan synttärikuvia joten vielä menee hetki ennenkuin saan ne tänne verkkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti