Kirjoittelisin vaikka miten juttuja ihanista pienistä koiristani, mutta kun ei aika riitä!! Taaskin istun töissä ja kello näyttää olevan 19.40 tasan. Pikku hetki otettava tähän väliin jotain ihan muuta niin jaksan vielä hetken...
Viikonloppuna reissasimme Joensuuhun sanomaan mummolleni viimeisen kerran hei...Todella raskas viikonloppu, mutta olen todella onnellinen että ehdimme vielä sanoa hyvästit. Mummoni on niin huonossa kunnossa, että hänen hetkensä lähteä voi tulla milloin vain. Lohtuna on, että hän on valmis lähtemään, mutta meille jälkeen jääville jää tietysti valtava ikävä.
Telma retkeili ensimmäisen kerran pitkän ajomatkan, mikä sujuikin oikein loistavasti. Pysähdyimme muutaman kerran pissitauolle, mutta muutoin likat vetivät sikeitä häkissään. Telma ei ollut millänsäkään vaikka yöpaikka ja ihmiset ympärillä vaihtuivat useaan otteeseen. Häntä pystyssä se mennä viipotti pusuttelemaan uudet tuttavuudet. Kaikista ihaninta matkassa taisi Telman mielestä olla se, että nukuimme patjoilla lattialla ja neiti pääsi nukkumaan viereemme ;p Se oli niin polleaa pientä parsonia kun kaivautui illalla kainalooni ja huokasi syvään. Aamulla Petrus heräsi ennen meitä ja sanoi Telman ihan selvästi sanoneen hänelle kainalostani, että katso missä mä olen! Heh ihana pikku tilliäinen.
Ensi maanantaina meillä alkaa taaperokurssi jonne tulee ainakin veliveikkonen Tor. Toinen isoveli Unokin on ehkä tulossa jos ovat mahtuneet. Onpa mukava nähdä taas pitkästä aikaa kuin pojat ovat kehittyneet. Aikamoisia mörssäreitä kuulemma ovat ja niinhän tuollaisten 11-viikkoisten pitääkin olla ;P Petrus osallistuu kurssille Telman kanssa ja minä menen sinne vain kuunteluoppilaaksi. Koitan pitää suuni kiinni ja olla jakelematta ohjeita...heh saa nähdä kuin onnistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti