Tiistaina oli taas agitreenit. Ne menivät oikein mallikkaasti :) Mitä ihmettä onkaan tapahtunut, kun jo parin viikon ajan treenit ovat menneet näin hienosti? Jotain olen varmasti tehnyt nyt oikein, kun meillä molemmilla on ollut taas mukavaa agiradalla. Taas siksi, että välillä ei ollut ollenkaan fiilistä lähteä treeneemaan, kun sieltä lähes poikkeuksetta lähdin kotiin pahalla mielellä. Eikä kukaan halua harrastusta josta saa vaan pahanmielen. Onnistumisia tarvitaan jotta mielenkiinto ja into jatkaa säilyy. Näin se on sekä meidän ihmisten että koirienkin kohdalla. Palkkio työstään pitää saada ;P
Olen itse säilyttänyt malttini paljon paremmin ja se näkyy hyvin selvästi Iitassa. Kuten olen jo niin monta kertaa aiemmin sanonut ja kirjoittanut tännekin, Iitan kanssa ei kannata lähteä "huutokilpailuun". Se vetää siitä niin paljon kierroksia, että peli on menetetty. Sitä ei saa karjumalla sellaiseen tilaan, että treenaaminen onnistuisi. Kun kuppi on nurin niin se tarvitsee hetken rauhoittuakseen ja karjuminen ei sitä rauhoita. Näin ollen rauhallinen minä + lyhyet treenit tarkoittaa onnistumista. Ainakin tähän mennessä. Onhan se niin, ettei sitä itsekään kiihtyneessä mielentilassa voi omaksua mitään ja samoin se näyttää olevan Iitalla. Jos se vetäisee kierroksille, niin ainut mihin se keskittyy on riekkuminen eikä tekeminen. Jos Iitalla alkaa hirttää kiinni niin näköjään paras keino on viedä se pois tilanteesta, tässä tapauksessa pois radalta, ollen itse superrauhallinen ja olla huomioimatta sitä kunnes se itse ottaa kontaktin. Homma ei jatku ennenkuin se on taas rauhassa ja ottaa itsenäisesti kontaktia minuun. Kyllä me täältä vielä ponnistetaan. Meidän sijaisope sanoi tiistaina, että meillä on kaikki palikat hanskassa ja kunhan ne saa vielä yhdistettyä niin hyvä tulee. Tähän pitää uskoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti