Iltalenkkeilyä liukkaalla jäällä

Pääsimme kunnon lenkille Iitan kanssa vasta vaille kahdeksan illalla. Takana oli pitkä ja rankka päivä, mutta olo oli sellainen että oli päästävä ulos tuulettamaan päätään ja juoksemaan. Päässä pyöri miljoona ajatusta ja väsymyskin painoi. Tuollaisessa mielentilassa sitä helposti siirtää kaiken pahanolonsa ja väsymyksensä koiraan. Todella fiksua. Mutta lähimmät, niin koirat kuin ihmisetkin, saavat kaiken niin hyvässä kuin pahassakin. Päivän kun joutuu suodattamaan kaiken sanomansa niin kotona sitä ei paljon sordiinoa tunneta. Varsinkin ne ärräpäät ja kipakat sanat tulevat sitäkin voimallisemmin sitten illalla. Mutta voiko olla epäoikeudenmukaisempaa toimintaa kuin kiukutella koiralle. Eihän se reppana ymmärrä yhtään miksi tulee kiukkuista kommenttia koko ajan vaikkei mitään väärää teekkään. Ihmiset sentään tajuaa että nyt on huono hetki, mutta koira ei toimi tunteella. Pirteällä iltasäällä on kyllä sellainen vaikutus, että siinä tajuaa oman typeryytensä. Ainakin minulle ulos meneminen on aina ollut hyvä keino selvitellä päätäni. Niin eilenkin. Eikä Iita onneksi ole pitkävihainen ;) Lenkin ja iltapalan jälkeen se käpertyi syliini ihan kuin ei oltaisi koskaan riidelty. Meillä on hyvä.