Haukkuva koira on edelleen hoidossa alakerrassa ja edelleen se haukkuu kaikelle mahdolliselle mitä rappukäytävästä ja ulkoa kuuluu. Todella rasittavaa. Kyllähän Iitakin vieraassa paikassa vahtii tavallista enemmän, muttei se pidä tuollaisia haukkukonsertteja. Yöllä heräsin taas siihen, että alakerrasta kuulu räyske ja Iita tietysti ponkaisi pystyyn, että mitä mitä mikä meitä uhkaa. Voi jee...Jos voi ihminen olla kiukkuinen, kun ei saa nukkua kunnolla. Aamulla ihan silmät sikkurassa ja pää onttona lähdin viemään Iitaa pihalle kun alakerran räyskä tietysti haistoi Iitan ja aloitti hurjan konsertin. Ulos päästyämme Iita vuorostaan alkoi rääkyä kuin sikaa olisi pistetty, kun pihan männyssä oli orava. Kyllä mulla oli hermo kireellä siinä vaiheessa. Aamun positiivinen puoli oli mieletön auringonpaiste ja se, että meidän auto tuli huollosta kotiin. Nyt pääsee taas retkeilemään omaan tahtiin.
Lenkiltä tullessamme tämä alakerran koira oli ulkona. Olisi tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa, mutta koska alakerran tätimme on niin mukava eikä koira ole hänen vaan poikansa perheen, pidin suuni kiinni. Varsinkin kun hän pahoitteli kovin koiran haukkuvan kaikelle, kun ei ole tottunut kerrostaloelämään. Toivottavasti poikansa perhe tulee pian reissusta ja tuo pieni räyskä lähtee kotiinsa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti