Lähdin eilen töistä suoraan ystäväni luo ja tulin sieltä kotiin vähän ennen yhdeksää. Koska olin sen verran myöhään kotona ajattelin käyttää koirat samointein iltapissillä. Pistin likat, uusiin hienoihin hihnoihinsa – 3m pituutta per hihna, ja kirmasimme pihalle. Alku meni oikein mallikkaasti, mutta sitten päätin viedä tytöt läheiselle kalliolle, mikä osoittautui täydelliseksi virhearvioksi. Jalassani oli nimittäin edelleen saappaat, joissa on korkoa yhdeksisen senttiä eikä korko todellakaan ole mikään tukeva tolppakorko. Kallio oli räntäsateen jäljiltä liukas ja sitä ympäröivä maasto muhkurainen. Lisäelementin tähän retkeen toi jänisten jättämät tuoksut, jotka saivat likat vetämään. Parin askeleen jälkeen olin taittaa nilkkani, kun pimeässä en nähnyt askeleitani ja astuin toisella jalalla kuoppaan ja toisella liukkaalle kalliolle. Vasen nilkka vääntyi ikävän oloisesti ja oikea alkoi luistamaan ja kun kaiken päälle Iita vetäisi juuri samalla hetkellä olin niin lähellä kaatumista kun vain voi olla. Kuin ihmeen kaupalla sain pidettyä tasapainoni ja vältyin ottamasta kosketusta mutaiseen maahan. Kyllä jälleen taas manasin itseni ja hyvät ideani jonnekkin minne ei edes ajatus yllä..Likoista tämä kompurointini ilmeisesti oli vain leikkiinkutsu, kun ne kummatkin ryntäsivät luokseni iloisesti pomppien. Joo, rakkaat tämä ei todellakaan ole mikään leikki...
Yöllä heräsin siihen, kun Telma rapsuttaa vasenta korvaansa. Hetken se siinä kuopsutti ja jatkoi uniaan. En olisi muistanut koko asiaa enää aamulla, mutta aamupeuhauksen tiimellyksessä Telman korva oli kääntynyt ympäri ja näin sen punoittavan. Täytyy seurailla sitä tässä ja toivoa ettei siellä nyt olisi mitään antibioottikuurin vaativaa tulehdusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti