Tänä aamuna, ehkä hetken ihan salaa olin tyytyväinen ettei kotona ollut koiraa eikä mun tarvinnut lähteä kaatosateeseen ja kylmään sen kanssa aamulenkille ;P Ei aina jaksa olla reipas ja riemumielin rynnätä ulos koiran kanssa. Varsinkaan kylmänä ja sateisena maanantaiaamuna. Muuten kyllä tämä koirattoman elämä on ollut aika outoa ja tyhmääkin. Tuntuu että on sata vuotta siitä kun viimeksi olen käynyt agitreeneissä emmekä Iitan kanssa varmasti osaa yhtikäs mitään kun palaammme areenalle. Pitää uskoa, että tää tauko on tehnyt meille vain hyvää ja että pääsemme pikapuoliin starttaamaan kisauramme.
Onhan sitä karviaista usein ikävä, mutta varsinkin silloin kun ehdin köllähtämään sohvalle eikä Iita kaivaudukaan kainalooni niin ikävä iskee. Ja aina silloin on ikävä kun sitä on nähnyt ja tulee takaisin kotiin yksin. Ei tämä koirattoman elo kyllä sovi mulle. Olen myös huomannut, että paljon helpommin tulee jäätyä ylitöihin kun ei ole pakko lähteä tiettyyn aikaan. Jumppaan olen nyt ehtinyt paremmin, mutta ulkoilu on sitten taas jäänyt vähemmälle. Kun ei ole ihan pakko lähteä lenkille sateeseen niin eipä sitä sitten tule lähdettyä. Emme kyllä ole rillutelleet viikonloppuisin yhtään sen enempää kuin aiemminkaan vaikkei nyt olisi "pakollista kotiintuloaikaa" koiran takia. Ei vanha enää jaksa ;P Tai no oltiinhan me juuri reissussa ja lähdetään taas ensi viikonloppuna ystävien häihin. Lähteminen on helpompaa kun ei tarvitse järjestää hoitopaikkaa. Mutta silti odotan jo kovasti Iitan ja pikkuisen kotiintuloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti