Olipa kuuma treenata eilen alkuillasta! Hiki valui norona selkää pitkin treenien jälkeen. Lähtökohdat onnistuneelle treenille eivät olleet ilmassa, kun mulla oli orastava päänsärky joka tykytti ohimoissa ja Iita oli ihan omissa maailmoissaan. Ensimmäinen treeni meni siihen, että minä sähläsin kun en jaksanut keskittyä ja Iita sähläsi kun ei jaksanut keskittyä. Oikein jees. Päätin sitten hetken huilailun jälkeen tehdä Iitan kanssa vain putkeen menoa. Se kun ei ole mikään varma juttu vielä. Kymmeniä toistoja, sanoi Mari, niin että koira lopulta alkaa imuttaa putkeen. Eilen oli imu aika vähäinen, mutta muutama tosi hyvä veto saatiin tehtyä. Ensin Petrus oli palkan kanssa putken toisessa päässä ja sitten vaihdettiin osia. Putkitreenissä Iita heräili ja kiinnostui taas yhdessä tekemisestä. Kissa on ihan maailman paras juttu Iitasta! Harmi vain, että se alkaa hajota ja jostain pitäisi löytää uusi.
Toinen harjoitus oli hyppysarja, puomi, rengas, putki ja hypyt loppuun. Ei mikään hankala rata, vain yksi valssaus, mutta siinäkin onnistuin ensimmäisellä kerralla olemaan myöhässä. Miten se ajoissa oleminen voikin olla mulle niin vaikeaa! Iita teki kontaktin ihan jees namialustan kanssa, mutta hyppäsi renkaan sivusta. Sitäkin ollaan viimeaikoina tehty, muttei näköjään vielä ollenkaan riittävästi. Hypyt ja putkeen meno menivät hyvin. Tuli ihan huippuhyvä mieli kun huomasin Iitan todella oppineen eteenmenokäskyn. Sen toistaminen ja hinkkaaminen on vihdoinkin tuottanut tulosta! Näitä pieniä osasia kun jaksaa toistaa ja toistaa niin tulosta syntyy. Minua ei todellakaan tylsistytä tehdä vain paria estettä treeneissä radan sijaan, sillä palasten yhdistäminen on sitten paljon helpompaa kun palaset on käsissä. Lähdössä paikallaolon kanssa olemme edistyneet myös, mutta vielä ei olla siinä pisteessä että pommi saa räjähtää Iitan korvan juuressa ja se vain istuu. Tai että ovikello soi kotona...Ovikellotreenis on meidän to do-listalla ykkösenä näin arkielossa. Miten se voikin olla niin vaikeaa...
Hyvillä mielin lähdimme treeneistä kotiin, vaikka alku oli aika masentava. Viimeisessä treenissä oli jo tekemisen meininkiä sanoi Petrus, kun alussa olin vain ohjannut sinnepäin, joten ei ihme että masensi. Päänsärkykin jäi taustalle, kun olin niin onnellinen siitä, miten pieni koirani on oppinut eteenmenon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti