Tänään yksi odottanut asia sai päätöksensä, kun me kävimme Telman kanssa aamulla juoksulenkillä! Juoksin joskus vuosi sitten säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa ja se oli tosi mukavaa. Sitten sairastuin pitkään flunssaan ja tennarit jäivät kaappiin. Toivuttuani juokseminen ei tuntunutkaan jostain syystä kivalle ajatukselle, joten tennarit jäivät odottamaan hetkeä jolloin halusin lähteä lenkille. Pitkään ne siellä joutuivatkin odottamaan, kunnes tänä aamuna koitti se hetki, jolloin aamun ensimmäinen ajatus oli: "Taidanpa lähteä juoksemaan". Yllättävää jopa minusta, mutta kun sellainen tunne tuli niin pitihän siihen tarttua. Ehkä tunteen sai aikaan pitkästä aikaa taivaanrannassa häilyvä aurinko, en tiedä, mutta hyvälle se ajatus kuitenkin tuntui. Itse ajatus tuntuikin paljon paremmalle kuin itse toteutus, mutta toteutuskin sen verran hyvälle, että tennarit saavat kyytiä myös lähipäivinä. Tosin seuraavalla kerralla tuo virkeä juoksukumppani saa jäädä kotiin. Meillä oli vähän eri tahti, niin hihnan pitäminen oli välillä raivostuttavaa. Mutta ei Telmaa voi tästä syyttää, sitä kun ei ole ikinä opetettu juoksemaan hihnassa. Ehkä aloitamme senkin treenin lähipäivinä.
Somernimemeltä ei ole kuulunut mitään, joten uutisia odotetaan sieltä suunnalta hartaasti. Minun piti retkeillä sinne eilen, mutta koska Iita näytti sille ettei sillä ollut aikomustakaan aloittaa synnyttämään siirsin yhteistuumin Tarjan kanssa reissun tälle päivälle. Saa nähdä tapahtuuko tänään tämä toinenkin odotettu asia..
1 kommentti:
Täällä Turussa ollaan ihan odotuksissa mukana! Että paljon tsemppiä Iitalle, ja kotiväellekin vähäsen :)
-noora ja wäiski
Lähetä kommentti