Viime marraskuussa minusta tuli sekakäyttäjän sijaan Macuskollinen, kun kotiimme muutti iMac. Tästä syystä Iitan sivujen päivitys on jäänyt. Ai, miksi? Siksi, että Macilla Iitan sivut räjähtävät enkä ole ehtinyt niitä fiksaamaan, mikä johtaa siihen etten ole halunnut edes vilkaista sivuja. Huono selitys kyllä...Noh, kunnes saan kaivettua kalenteristani aikaa ja itsestäni inspiraation jatkan Iitan kuulumisten kertomista täällä.
Mitään ihmeempää meille ei kyllä taida kuulua. Joulun ajan vietimme Joensuussa ja Kuopiossa sukuloimassa. Kiitos kaikille ihmisille jotka muistivat meitä jouluna! Iitalla oli juoksu joulun tienoossa, joten emme joutuneet jättämään kuin parit agitreenit väliin niiden takia. Tauon jälkeiset treenit ovatkin menneet aika vaihtelevasti...Viime viikolla meillä oli superhyvät ja superhuonot treenit. Maanantaina, kun olimme treenaamassa parsonien omalla vuorolla Iippa toimi kuin unelma, mutta seuraavana päivänä ATD:n harkoissa pikku raiviopää oli taas radalla. Se oli varmasti myös väsynyt edellisen päivän harkoista, mutta aivan selvästi se paineistuu hurjan paljon suuresta koiramäärästä ympärillään. Vielä, kun mukana on pari paljon ääntä pitävää koiraa, niin kuppi on nurin hetkessä. Kädessäni oli harkkojen jälkeen kaksi pientä mustelmaa, kun neiti päätti napata mua lapasesta kiinni. Olen saanut niiiiiiiin monia ohjeita kuinka tällaisen koiran kanssa tulisi toimia. Osa oikein hyviä ja osa ei toimi ollenkaan tämän neidin kanssa. Ihan omien kokemusten kautta olen kyllä todennut sen, että ns. "seinään heittäminen" ei auta. Jo ihan pennusta saakka Iita on ollut sellainen, että sen kanssa on aivan turha lähteä taistelemaan. Rauhoittaminen ja tilanteesta pois vieminen ovat aina olleet ainoat toimivat keinot. Jos menetän hermoni agiharkoissa niin se tietää sitä, että voimme lähteä kotiin vaikka samantien, ellen sitten saa neitiä ja itseäni jotenkin rauhoitettua. Koirat ovat niin yksilöllisiä, että se mikä toimii toisella tuskin toimii toisella ja ulkopuolisena on aina niin helppo sanoa miten tulisi menetellä. Tosin hyviä neuvoja otetaan edelleen vastaan :)
Viime viikolla sorruin sitten taas siihen, että menetin hermoni ja karjuin Iitalle. Kuinkas sitten kävikään. Neiti vetäisi sellaiset kierrokset päälle, ettei tassut maata koskettaneet ja korvatulpat olisivat olleet poikaa. Haarniskakaan ei olisi ollut pahitteeksi, kun Iita roikkui hihassani. Jälleen kerran päätin, tällä kertaa harkkojen jälkeen itku kurkussa autossa istuessani, etten enää ikinä mene treenaamaan kun olen itse väsynyt! Se on niin väärin koiraa kohtaan! Iita ei tälläkään kertaa tehnyt mitään väärää, se paineistuu kun sillä kierrokset nousevat ja tarvitsee silloin tuekseen rauhallisen ihmisen. Ja minä sitten alan sille karjumaan jolloin tulos on aivan päinvastainen kuin mihin pyrin.. Iita hermostuu entisestään ja jatkaa räyskämistä. Illalla otin iltalukemisekseni Patricia B. McConnellin For the love of a dog - Understanding Emotion on You and Your Best Friend - kirjan. Kyllä hävetti..Ehkä minusta isona tulee sitten parempi ihminen koiralleni, kun osaan lukea sitä paremmin ja myös viestittää sille asioita mitä sen toivon tekevän. Voin suositella kirjaa kyllä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti