Nyt on aikas poikkinainen olo, kun tulin juuri jumpasta. Hiki päässä istun tässä näppiksen äärellä ja naputtelen. Väsy on, mutta ihana väsy. Tuntuu, että olen todella tehnyt jotain. Päätä ei kiristä, hartioissakin tuntuu vain sellainen hyvä väsymys. Varsinkin tällaisena päätetyöskentelijänä jumppa on aivan ehdottoman tärkeää ja sen huomaa varsinkin silloin kun siellä ei pääse käymään. Ja hyvä puoli siinä on vielä se, että kunto kohoaa agilityä ajatellen :) Uusin ihastukseni on jooga, joka kaikessa rauhallisuudessaan saa kropan kihisemään energiasta ja venymään äärirajoilleen. Se ei ole todellakaan mitään helppoa , mutta siinä osa sen viehätystä piileekin.
Toinen tämän talven uusia harrastuksiani on juokseminen. On ollut hetkiä jolloin en ikinä olisi uskonut lähteväni juoksulenkille, mutta se päivä on nyt tullut vastaan. Sekin pääasiassa siksi, että haluan pysyä paremmin nopean koirani tahdissa agilityradalla. Mitä kaikkea sitä koiransa ja harrastuksensa eteen onkin valmis tekemään! Tosin en varmasti olisi tätä harrastusta jatkanut ellei se olisi tuntunut yllättävän mukavalle. Saa nyt sitten nähdä, kestääkö tämä innostus paukkupakkaset kevääseen saakka, mutta toivotaan niin. Mietin eilen taas umpihangessa Iitan kanssa rämpiessäni, miten paljon elämän laatua tämä pieni karviainen on nostanut. Nyt on aina lähdettävä ulos lenkille oli sää mikä tahansa ja pääasiassa siitä nauttii. Ennen kaatosade olisi saanut minut parkkeeraamaan entistä tiiviimmin soffalle viltin alle katsomaan telkkua, mutta nyt se on vaan sään vaihtelua. Niin kuin kerran syksyllä olimme Annen ja poikien kanssa lähes ainoat ulkoilijat uhmaamassa säätä kun vettä tuli taivaan täydeltä ja pääasiassa vaakatasossa, ja me nautimme! Tosin totuuden nimissä ei sitä aina jaksa olla reippaana ja innokkaana lähtemässä lenkille, kun takana on ylipitkä hektinen työpäivä ja ulkona on kaamea sää..Mutta se on kyllä totta ulkoilussa niin kuin jumpassakin, että koskaan ei ole kaduttanut että tulipa lähdettyä. Olo on mitä taivaallisin ja sitten voi hyvillä mielin köllähtää siihen sohvalle. Viikonloppuisinkaan tulee todella harvoin enää lähdettyä baariin, kun useasti lauantaina tai sunnuntaina on jotain koiraohjelmaa eikä päiväänsä halua pilata krapulassa. Ehkä tähän vaikuttaa myös iän lisääntyminen ;P Vanha ei enää jaksa...heh
Iita oli tosi huvittava äsken kun tulin. Luulin, että Petrus ja Iita olivat vielä lenkillä, kun asunnossa oli tullessani ihan hiljaista. Ihmettelin kyllä sillä tiesin Petruksella olevan salibandyvuoron ja hänen olis pitänyt jo lähteä. Huhuilin hetken eteisessä ja kun en saanut vastausta kävelin viemään takin naulakkoon ja sitten makuuhuoneeseen heittämään treenikamat. Tässä vaiheessa makkarin nurkassa olevasta Iitan boksista alkaa kuulua pientä tap tap tap-ääntä, kun neidin häntä alkaa käydä boksin seinää vasten. Vitsit mikä likka! Tämä on juuri niin tyypillistä Iitaa. Se tulee välillä häntä viuhtoen ovelle ja välillä se odottelee sohvalla tai boksissaan, että häntä tullaan moikkamaan. Heh se on niin huippu tapaus ettei sitä voi kuin rakastaa isolla R:llä!!! Ihana pikku Iippa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti