Ja kuinkas sitten kävikään

Automme saatiin kuntoon ja pääsimme porhaltamaan kuudeksi Iitan ja katsojaoppilaaksi mukaan lähteneen ystäväni Riikan kanssa Malminkartanoon. Noh...treenit meni paremmin kuin viime viikolla, mutta ei nyt aivan niin hyvin kuin olisi voinut mennä. Pidinkin kyllä yllättävän hyvin viilipyttyvaihteen päällä ja Iita olikin rauhallisempi. Tosin loppua kohden haukun määrä lisääntyi ja Iita kuumeni samaa tahtia. Menimme rataa jossa kepit mentiin noin miljoona kertaa. Tällä erää ne eivät sujuneet sitten ollenkaan. Meillä meni rytmi puolivälissä aina sekaisin ja Iippa loikkasi sivuun. Analysoin siinä samalla omia fiiliksiä ja totesin, että hermostun itse paljon siitä ajatuksesta, että meitä on ryhmässä kahdeksan mikä tarkoittaa sitä, että aikaa per koirakko on vähän ja kun meillä Iitan kanssa menee paljon aikaa niin se on sitten muilta poissa ja se hermostuttaa minua. Ei kovin hyvä juttu. Hätäilen sitten itse ja treenit menevät vielä enemmän peffalleen. Tahtoisin niin päästä Marjun oppiin perjantaisin. Täytyy koittaa järkkäillä jotenkin näitä aikatauluja jos mitenkään saisin sovitettua kaikki harrastukset omille päivilleen. Kaikkia juttuja kun ei voi vaan valita sille päivälle kun haluaa, kun tunku on suuri. Siksi mulla ei esim. ole paljon vaihtoehtoa perjantaisen ratsastustunnin kanssa. Joko menen silloin tai en mene ollenkaan. Tylsää.