Toissa yönä mummoni nukkui ikiuneen. Kuolema oli väistämätön ja sitä olimme jo odottaneetkin, sillä ennen niin aktiivinen ja täräkkä mummoni oli täysin petipotilaana rajun vatsasyövän takia. Silti tämä ikävä ja luopumisen tuska on valtava...
Eilinen iltapäivä ja ilta meni itkiessä ja nukkuessa. Rakkaat pienet valkoiset olivat mitä parhaimipia tukijoita ja nukkuivat ihan vieressäni. Telma ei selvästikään vielä ymmärtänyt, että minulla oli pahaolla, mutta Iita sitäkin paremmin. Se tulee aina ihan lähelle, kun näkee että minulla on pahamieli. Siinä se istuu tai makaa ihan rauhassa ja vain on. Se onkin ihan parasta.
Tänään meillä olisi agitreenit Iitan kanssa, mutta joudumme jättämään ne väliin firman pikkujoulujen takia. On varmaan ratkiriemukkaat kemut, sillä kuolema on ollut läsnä meidän monen elämässä viime aikoina. Yhden kollegani isä kuoli toissa viikonloppuna ja toisen kummitäti viime torstaina. Raskaita aikoja, mutta onneksi minulla on ilonani rakkaan avomieheni lisäksi ihanat pienet karviaistytöt. Siinä suhteessa olen onnen likka!
4 kommenttia:
Näin se on,nuo palleroiset auttaa ja tukee,olen kokenut saman.Mitä parhaimpia lohduttajia.Edesmennyt Milla parsonini oli lohdutuksen mestari ja kun Milla 27.2.2007 nukkui pois,tuki Väpä minua parhaansa mukaan,että selvisin tuosta.Otan osaa.
meitsit löytyy tuolta http://parsonlady.vuodatus.net/
Terkkuja .
Kyllä nuo karvatassut tietää milloin tulla liki ja olla vain siinä vieressä. Osanottoni mummosi kuoleman johdosta.
Mari & Poppoo
www.funkytouch.vuodatus.net
Osanottoni, voimia ja jaksamista, Jenni.
Lähetä kommentti